20.9.2010

Asian tausta

A oli 2.12.1983 tehnyt Ruotsissa asuessaan testamentin, jolla hän oli määrännyt täysin omistusoikeuksin kaiken Ruotsissa olevan omaisuutensa B:lle ja kaiken Suomessa olevan omaisuutensa C:lle.

Muutettuaan Suomeen vuonna 2001 A oli 16.1.2002 tehnyt toisen testamentin, jolla hän oli määrännyt D:lle rahaa 33 637,59 euroa, veljensä tyttärentyttärelle erään asunto-osakeyhtiön osakkeet, eräälle ystävälleen rahaa 1 681,88 euroa ja kaiken muun omaisuuden perillisilleen perintökaaren mukaisesti jaettuna. Lisäksi A oli tässä testamentissa määrännyt, että se mitätöi kaikki hänen aikaisemmin tekemänsä testamentit.

A kuoli 2.12.2004.

A oli ennen kuolemaansa peruuttanut 16.1.2002 tekemänsä testamentin hävittämällä sen. Sitä vastoin 2.12.1983 tehty testamentti oli löytynyt Ruotsista asianajotoimistosta, jossa se oli laadittu.

Pesänjakajan osaratkaisu 21.6.2006

Pesänjakaja lausui, että 2.12.1983 laaditun testamentin kaksoiskappale oli A:n kuoleman jälkeen löydetty Ruotsista asianajotoimiston arkistosta. Tähän ruotsinkieliseen testamenttiin oli kirjoitettu käsin teksti "Orig. till klient" eli suomennettuna "Alkuper. asiakkaalle". Lisäksi testamentin alareunassa oli maininta siitä, että testamentista oli laadittu käännös suomen kielelle. Testamentin laatinut ja toisena todistajana todistanut asianajaja oli puhelinneuvottelussa 13.6.2006 kertonut pesänjakajalle, että kyseinen ruotsinkielinen testamentti oli vain arkistokappale, joka olisi voitu tuhota sen jälkeen, kun asiakirjojen säilytysaika oli päättynyt.

Pesänjakaja katsoi, että A:lle oli asianajotoimistossa luovutettu joko alkuperäinen ruotsinkielinen testamentti ja sen lisäksi suomenkielinen käännös siitä tai suomen kielelle käännetty testamentti, joka oli sisältänyt hänen alkuperäisen allekirjoituksensa. Muussa tapauksessa testamentissa oleva maininta "Orig. till klient" ei pitäisi paikkaansa.

Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan testamentin tekijän hallussa ollut testamentti, jota ei testamentin tekijän jälkeen löydetä, oletetaan peruutetuksi, vaikka testamentin kaksoiskappale löytyisikin alkuperäisenä ulkopuolisen hallusta.

Koska 2.12.1983 laadittua testamenttia ei ollut löytynyt alkuperäisenä A:n jäämistöstä, A:n oli muun selvityksen puuttuessa katsottava hävittäneen hallussaan olleen suomenkielisen kappaleen testamentista. Mainittu testamentti oli tehty aikana, jolloin A oli asunut vakituisesti Ruotsissa. Testamentissa annettiin määräyksiä sekä Ruotsissa että Suomessa olevasta omaisuudesta. Lähes 20 vuotta testamentin allekirjoittamisen jälkeen A oli muuttanut pysyvästi Suomeen, eikä hänelle ollut jäänyt mitään omaisuutta Ruotsiin. A oli tehnyt 16.1.2002 uuden testamentin, jossa hän oli nimenomaisesti määrännyt, että se mitätöi kaikki hänen aikaisemmat testamenttinsa. A:n muutto Ruotsista Suomeen, 2.12.1983 laaditun testamentin määräysten yhteys Ruotsissa asumiseen ja testamentin suomenkielisen kappaleen löytymättä jääminen osoittivat, ettei mainittu testamentti enää vastannut A:n viimeistä tahtoa.

Edellä mainituilla perusteilla pesänjakaja katsoi, ettei A ollut tahtonut 2.12.1983 tehdyn testamentin tulevan uudelleen voimaan peruutettuaan 16.1.2002 tehdyn testamentin. Sen vuoksi ensin mainittu testamentti ei ollut voimassa. Perintö A:n jälkeen tuli siten jakaa noudattaen perintökaaren säännöksiä.

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 28.9.2007

C ja B vaativat A:n lakimääräisiä perillisiä vastaan ajamassaan kanteessa pesänjakajan osaratkaisun kumoamista ja sen vahvistamista, että A:n 2.12.1983 tekemä testamentti oli voimassa. Vastaajat vaativat kanteen hylkäämistä.

Käräjäoikeus lausui, että testamentin laatinut asianajaja oli todistajana kertonut, että 2.12.1983 ruotsin kielellä laadittu alkuperäinen testamentti oli otettu asianajotoimistoon säilytettäväksi asiakkaan lukuun. Testamentista oli pyynnöstä tehty asiakkaalle suomenkielinen käännös. Puhelinkeskustelussa pesänjakajan kanssa oli tältä osin tapahtunut väärinkäsitys. Todistaja ei ollut kirjoittanut testamenttiin lausumaa "Orig. till klient" eikä hän tiennyt, miten se oli jäljentynyt testamenttiin tai mikä sen tarkoitus oli.

Asiassa esitetyn todistelun perusteella käräjäoikeus totesi, että A oli allekirjoittaessaan 16.1.2002 tehdyn testamentin ja vielä kesällä 2004 peruutettuaan mainitun testamentin pitänyt Ruotsissa asianajotoimistossa olevaa 2.12.1983 laadittua testamenttia alkuperäisenä ja voimassa olevana. A:n oman käsityksen mukaan viimeksi mainittu testamentti oli sen peruutuksen peruuttamisen jälkeen tullut uudelleen voimaan.

Asiassa oli käräjäoikeuden mukaan selvitetty, että asianajotoimistossa 2.12.1983 laadittu ja säilytettävänä ollut testamentti oli ainoa alkuperäinen kappale, josta oli laadittu testamenttiasiakirjaan tehdyn maininnan mukainen ja sittemmin kadoksiin joutunut suomenkielinen käännös.

A oli elämänsä aikana tehnyt useita testamentteja. Peruuttaessaan 16.1.2002 laaditun testamentin A oli tiennyt 2.12.1983 tehdyn testamentin olevan tallessa asianajotoimistossa Ruotsissa. A olisi halutessaan voinut peruuttaa myös tuon testamentin.

Käräjäoikeus katsoi olevan ilmeistä, että A:n ja hänen Suomessa asuneiden sukulaisten välillä oli 16.1.2002 allekirjoitetun testamentin tekemisen jälkeen tapahtunut jotain sellaista, että A oli katsonut aiheelliseksi peruuttaa sen. Asiassa esitetyn, muun muassa useiden todistajien kertomuksia käsittäneen todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että 2.12.1983 laadittu testamentti oli vastannut A:n viimeistä tahtoa ja että A oli peruutettuaan 16.1.2002 laaditun testamentin nimenomaisesti halunnut mainitun testamentin määräysten tulevan uudelleen voimaan viimeisenä tahtonaan.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus vahvisti 2.12.1983 tehdyn testamentin olevan voimassa. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti kannetta käräjäoikeudessa vastustaneet A:n lakimääräiset perilliset korvaamaan B:lle tämän oikeudenkäyntikulut korkoineen sekä valtiolle sen varoista maksettavaksi määrätyt kustannukset oikeusapua saaneen C:n osalta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Olli Hakala.

Turun hovioikeuden tuomio 17.11.2008

A:n lakimääräisistä perillisistä E, D ja F valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi, että jutun tosiseikat olivat asiaan vaikuttavilta osin riidattomat. Kun jutussa ei siten ollut kysymys henkilötodistelun uskottavuudesta, hovioikeus hylkäsi vaatimuksen pääkäsittelyn toimittamisesta oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 6 kohdan nojalla tarpeettomana.

Pääasian osalta hovioikeus lausui, että käräjäoikeudessa oli esitetty keskenään ristiriitaista todistelua siitä, mitä A oli sairaalassa ollessaan ja muutoinkin kertonut kuultaville ja todistajille testamenteistaan ja erityisesti Ruotsissa vuonna 1983 tehdystä testamentista. Mahdollista oli, että mainittu testamentti oli tehty useampana kappaleena, mutta tällä seikalla ei ollut merkitystä asiassa. Riidatonta oli, että A oli Suomeen muutettuaan peruuttanut Ruotsissa tehdyn testamentin.

Hovioikeus katsoi, ettei mainittu peruutettu testamentti ollut voinut tulla uudelleen voimaan siten kuin käräjäoikeus oli lausunut. A:n lausumia koskeva todistelu ei sellaista osoittanut eikä voinut edes johtaa siihen, että toisessa maassa toisella kielellä ja erilaisissa olosuhteissa noin 20 vuotta aikaisemmin tehty testamentti voisi peruuttamisen jälkeen ilman uuden testamenttiasiakirjan laatimista tulla uudelleen voimaan testamenttina. Hovioikeus hyväksyi pesänjakajan ratkaisun perusteluineen.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vahvisti, ettei A:n jälkeen ollut jäänyt testamenttia. Perintö oli siten jaettava noudattaen perintökaaren säännöksiä. Lisäksi hovioikeus vapautti paitsi E:n, D:n ja F:n myös muut käräjäoikeudessa kannetta vastustaneet, mutta käräjäoikeuden tuomioon tyytyneet A:n lakimääräiset perilliset suorittamasta B:lle oikeudenkäyntikulujen korvausta sekä valtiolle korvausta sen varoista maksettavaksi määrätyistä kustannuksista oikeusapua saaneen C:n osalta sekä velvoitti C:n ja B:n korvaamaan kaikkien käräjäoikeudessa kannetta vastustaneiden oikeudenkäyntikulut korkoineen käräjäoikeuden osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Nikula, Arto Suomi ja Kaarlo Mikkola. Esittelijä Pirjo Tammio (mietintö).

Esittelijän mietinnön mukaan käräjäoikeuden tuomio tuli jättää pysyväksi.

Perustelut

Asian tausta

1. A on 2.12.1983 tehnyt Ruotsissa testamentin, jolla hän on määrännyt kaiken Ruotsissa olevan omaisuutensaB:lle ja kaiken Suomessa olevan omaisuutensa C:lle. Muutettuaan Suomeen vuonna 2001 A on 16.1.2002 tehnyt uuden testamentin, jolla hän on määrännyt D:lle 33 637,59 euroa, veljensä tyttärentyttärelle asunto-osakeyhtiön osakkeet, eräälle ystävälleen 1 681,88 euroa ja kaiken muun omaisuutensa perillisilleen perintökaaren mukaisesti jaettuna. Uudessa testamentissaan A on lisäksi määrännyt, että se mitätöi kaikki hänen aikaisemmin tekemänsä testamentit. A on ennen 2.12.2004 tapahtunutta kuolemaansa peruuttanut viimeksi mainitun testamentin hävittämällä sen. Kappale Ruotsissa tehtyä testamenttia on hänen kuollessaan ollut tallella asianajotoimistossa, jossa se on laadittu.

Pesänjakajan ja alempien oikeuksien ratkaisut

2. Pesänjakaja on katsonut, että Ruotsista asianajotoimistosta löytynyt ruotsinkielinen testamentti ei ollut testamentin alkuperäinen kappale, vaan se oli luovutettu A:lle. Koska testamentin tätä kappaletta ei ollut löydetty A:n jäämistöstä, hänen oli muun selvityksen puuttuessa katsottava hävittäneen hallussaan olleen testamentin. Tähän nähden ja koska hän oli uudessa testamentissaan peruuttanut aikaisemman testamenttinsa eivätkä olosuhteet muutoinkaan kokonaisuutena arvioiden osoittaneet, että hän oli tarkoittanut aikaisemman testamenttinsa tulevan uudelleen voimaan, pesänjakaja on katsonut, ettei Ruotsissa tehty testamentti ollut voimassa.

3. Käräjäoikeus on katsonut, että asianajotoimistossa ollut ruotsinkielinen testamentti oli ainoa alkuperäinen kappale testamenttia ja siitä oli laadittu sittemmin kadoksiin jäänyt suomenkielinen käännös. Vastaanottamansa todistelun perusteella käräjäoikeus on katsonut näytetyksi, että tämä testamentti vastasi A:n viimeistä tahtoa ja että hän peruutettuaan 16.1.2002 laaditun testamentin oli nimenomaisesti halunnut vuonna 1983 tekemänsä testamentin määräysten tulevan uudelleen voimaan. Käräjäoikeus on katsonut siten viimeksi mainitun testamentin olevan voimassa.

4. Hovioikeus, jossa vain F, E ja D ovat hakeneet muutosta, on hylännyt pääkäsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksen, koska jutun tosiseikat olivat asiaan vaikuttavilta osin riidattomat eikä kysymys ollut henkilötodistelun uskottavuudesta. Pääasian osalta hovioikeus on katsonut, ettei aikaisemmin tehty testamentti ole voinut peruuttamisen jälkeen tulla uudelleen voimaan käräjäoikeuden katsomin tavoin. A:n lausumia koskeva todistelu ei tätä osoittanut eikä se edes voinut johtaa siihen, että toisessa maassa toisella kielellä ja erilaisissa olosuhteissa noin 20 vuotta aikaisemmin tehty testamentti voisi tulla voimaan peruuttamisen jälkeen ilman uuden testamentin tekemistä. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden ratkaisun ja hyväksynyt pesänjakajan ratkaisun perusteluineen sekä vapauttanut F:n, E:n ja D:n ohella myös käräjäoikeuden tuomioon tyytyneet vastaajat oikeudenkäyntikulujen ja asianosaiskulujen korvausvelvollisuudesta B:lle ja valtiolle sekä velvoittanut C:n ja B:n suorittamaan heille oikeudenkäyntikulujen korvausta käräjäoikeuden osalta.

Hovioikeuden pääkäsittelyä koskevasta ratkaisusta

5. Hovioikeudessa on ollut valituksen perusteella kysymys siitä, oliko A saanut itselleen vuonna 1983 tekemänsä testamentin alkuperäisen kappaleen ja siitä, vastasiko tämä testamentti hänen viimeistä tahtoaan. Käräjäoikeuden ratkaisu on näiden kysymysten osalta perustunut keskeisesti käräjäoikeudessa vastaanotettuun henkilötodisteluun. Tämän todistelun uskottavuus on muutoksenhakemuksessa riitautettu. Hovioikeus on myös tosiasiallisesti arvioinut tätä todistelua todetessaan tuomiossaan, ettei A:n lausumia koskeva todistelu osoittanut testamentin tulleen uudelleen voimaan. Hovioikeudessa on siten ollut kysymys käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuuden arvioinnista ja hovioikeuden olisi tullut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin nojalla toimittaa pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumattakin. Hovioikeus on näin ollen menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta. Viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus on ottanut asian välittömästi tutkittavakseen.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensinnäkin siitä, onko A:n vuonna 1983 tekemä testamentti tullut uudelleen voimaan hänen hävitettyään vuonna 2002 tekemänsä testamentin. Lisäksi kysymys on siitä, onko hovioikeus voinut tutkia asian ja muuttaa oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeuden ratkaisua niidenkin A:n lakimääräisten perillisten osalta, jotka ovat tyytyneet käräjäoikeuden tuomioon.

Testamentin peruutuksen peruuttamisesta

7. Perintökaaren 10 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään, että "Jos testamentin tekijä on siinä järjestyksessä, kuin testamentin tekemisestä on säädetty, peruuttanut määräyksensä tai jos hän on hävittänyt testamentin tahi muutoin selvästi ilmaissut, ettei määräys enää vastaa hänen viimeistä tahtoaan, on määräys tehoton." Laissa ei sen sijaan ole säännöstä siitä, mikä vaikutus on sillä, että testamentin tekijä peruuttaa testamentin peruutuksen.

8. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että aikaisempi testamentti voi tulla noudatettavaksi, jos se on tallella, kun viimeksi tehty testamentti peruutetaan. Kysymys on ollut esillä Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 1939 II 15 ja KKO 1948 I 17. Kummassakin tapauksessa testamentin tekijä oli peruuttanut tekemänsä testamentin toisella testamentilla, jonka hän oli vuorostaan myöhemmin peruuttanut. Ensin laadittu testamentti oli kummassakin tapauksessa ollut tallella tekijän kuollessa. Ratkaisussa KKO 1939 II 15 Korkein oikeus katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella testamentin tekijän tarkoittaneen, että ensiksi tehty testamentti jäi voimaan, minkä vuoksi kanne tämän testamentin julistamisesta tehottomaksi hylättiin. Ratkaisussa KKO 1948 I 17 Korkein oikeus päätyi samaan lopputulokseen katsoen, että testamentin tekijän kuollessa tallella ollutta testamenttia oli noudatettava.

9. Kysymystä arvioitaessa merkitystä on annettava kaikelle selvitykselle, jonka nojalla voidaan päätellä testamentin tekijän viimeisen tahdon sisältö. Yleensä sitä osoittaa testamentti, joka tekijän kuollessa on tallella. Tallella olevaa testamenttia voidaan pitää tekijän viimeisen tahdon ilmauksena myös silloin, kun tämä testamentti on peruutettu myöhemmin laaditulla testamentilla, jos testamentin tekijä on peruuttanut myöhemmin laaditun testamentin hävittämällä sen. Testamentin tekijän tahdon selvittämisessä on otettava huomioon toisaalta ne olosuhteet, joissa tallella oleva testamentti on laadittu, ja miten sitä on säilytetty sekä toisaalta testamentin tekijän myöhemmät elämänvaiheet, erityisesti ne olosuhteet, joiden vallitessa hän on laatinut ja peruuttanut myöhemmän testamentin.

Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä esitetty todistelu

10. Korkeimmassa oikeudessa toimitetussa suullisessa käsittelyssä on otettu vastaan henkilötodistelua ensinnäkin siitä, onko asianajotoimistossa Ruotsissa tallella ollut testamentti sen ainoa alkuperäinen kappale, sekä toiseksi siitä, mikä on ollut A:n viimeinen tahto mainitun testamentin suhteen.

Onko asianajotoimistossa ollut alkuperäinen testamentti

11. Testamenttiasiakirjan vuonna 1983 laatinut asianajaja on todistajana kertonut, että asianajotoimistosta löytynyt ruotsinkielinen kappale oli alkuperäinen testamentti, josta oli laadittu suomenkielinen käännös. Kun asiakas oli antanut toimeksiannon testamentin laatimisesta, todistaja ei ollut koskaan tehnyt testamentista kaksoiskappaletta. Myös asianajotoimiston omistanut asianajaja on todistajana kuultuna katsonut, että kysymyksessä oli alkuperäinen testamentti, joka oli säilytettävänä asianajotoimistossa. Toimiston avustaja, joka on löytänyt testamentin toimiston arkistosta, on todistajana kertonut päätelleensä testamenttiin tehdystä merkinnästä "Orig. till klient", että kyseessä oli kopio. Testamentin laatinut asianajaja tai asianajotoimiston omistaja eivät ole tienneet mitään merkinnän alkuperästä tai tarkoituksesta.

12. Korkein oikeus toteaa, että asiassa ei ole selvitetty testamenttiin kirjoitetun merkinnän "Orig. till klient" tarkoitusta eikä sitä, kuka merkinnän on tehnyt. Selitykseksi merkinnälle on esitetty, että testamentti oli ensiksi annettu asiakkaalle eli A:lle, joka oli myöhemmin palauttanut sen toimistoon säilytettäväksi. Korkein oikeus katsoo, ettei mainittu merkintä osoita, että alkuperäinen testamentti olisi jäänyt A:lle.

13. Edellä todetuin tavoin asianajotoimiston avustajan käsitys, jonka mukaan alkuperäinen testamentti olisi jäänyt A:lle, oli perustunut nimenomaan edellä mainittuun merkintään "Orig. till klient". A:n kuolinpesään määrätyn pesänjakajan käsitys oli puolestaan perustunut olennaisesti siihen, että testamenttia oli säilytetty asianajotoimiston arkistossa, mitä hän ei ole pitänyt säilytettäväksi jätetyn testamentin asianmukaisena säilyttämistapana. Asianajotoimiston omistaja on kuitenkin kertonut, että testamentin jättäminen säilytettäväksi toimiston arkistoon oli ollut toimistossa harjoitetun käytännön mukaisesti mahdollista. Asiassa ei ole esitetty muutakaan varteenotettavaa todistelua siitä, että A:lla olisi ollut hallussaan toinen alkuperäinen kappale mainittua testamenttia.

14. Asianajotoimistosta löytynyt testamentti on ollut asianmukaisesti allekirjoitettu ja todistettu. Tähän nähden ja edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asianajotoimistossa tallella ollut testamentti on ollut testamentin alkuperäinen kappale.

A:n viimeisestä tahdosta esitetty selvitys

15. A:n vuonna 2002 tekemän testamentin laatineen kiinteistönvälittäjän todistajankertomuksesta ilmenee, että A oli tiennyt Ruotsissa olevasta testamentista. A oli uudella testamentilla halunnut nimenomaan kumota aikaisemman Ruotsissa tehdyn testamentin ilman, että hänen olisi tarvinnut mennä etsimään testamenttia.

16. Asiassa ei ole selvitetty, milloin A on hävittänyt vuonna 2002 laaditun testamentin. Todistajana kuultu G on kuitenkin kertonut, että A oli hänelle vuonna 2003 kertonut hävittäneensä kaikki testamentit ja miettivänsä uuden testamentin tekemistä. Myös H on todistajana kertonut A:n sanoneen hävittäneensä aikaisemmat testamenttinsa ja miettivänsä uuden tekemistä.

17. Asianosaisena kuultu B ja hänen todistajana kuultu miehensä ovat kertoneet, että A oli heinäkuussa 2004 sairaalassa kehottanut B:tä hakemaan testamentin Ruotsista asianajotoimistosta, koska muita testamentteja ei ole. Suullisessa käsittelyssä kuullun nauhoituksen mukaan J on käräjäoikeudessa todistajana kertonut, että oli käynyt katsomassa A:ta sairaalassa ja tämä oli sanonut monta kertaa, että hänellä oli Ruotsissa kirjoitettu testamentti B:lle. Myös K on todistajana kertonut kuulleensa vain Ruotsissa tehdystä testamentista.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset vuoden 1983 testamentin voimassaolosta

18. A on tiennyt tehdessään vuonna 2002 uutta testamenttia, että aikaisemmin Ruotsissa tehty testamentti oli asianajotoimistossa tallella. Hän on testamentin laatijalta nimenomaisesti varmistanut, että vuoden 1983 testamentti tulee uudella testamentilla peruutetuksi. Tämän vuoksi hänen ei ole tarvinnut ryhtyä muihin toimiin testamentin peruuttamiseksi ja hävittämiseksi. B on kertonut A:n sanoneen hänelle uuden testamentin tekemisen jälkeen, että Ruotsissa asianajotoimistossa oleva testamentti saa olla siellä vielä. Yksin tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että A olisi nimenomaisesti vastaisen varalle halunnut säilyttää testamentin.

19. Mainituista syistä ei voida pelkästään testamentin tallellaolon perusteella olettaa, että A olisi hävittäessään viimeksi tekemänsä testamentin halunnut vuonna 1983 tehdyn testamentin tulevan voimaan. Testamentti on kuitenkin voinut elpyä, jos osoitetaan sen uuden testamentin peruuttamisen jälkeen vastanneen A:n viimeistä tahtoa.

20. Edellä selostetuin tavoin todistelu A:n ennen kuolemaansa ilmaisemasta tahdosta on ristiriitaista. H:lle ja G:lle hän on ilmaissut hävittäneensä kaikki testamenttinsa ja miettivänsä uuden tekemistä. Tämä viittaisi siihen, ettei hän ole ajatellutkaan saattaa Ruotsissa tehtyä testamenttia uudelleen voimaan. Toisaalta taas hän on B:lle ja I:lle, J:lle ja K:lle kertonut Ruotsissa olevasta testamentista, mikä viittaisi siihen, että hän on kuitenkin halunnut elvyttää sen.

21. Vuoden 1983 testamentti on tehty olosuhteissa, jotka poikkeavat olennaisesti A:n kuolinajan olosuhteista. Kaikki Ruotsissa oleva omaisuus on testamentissa määrätty B:lle ja Suomessa oleva omaisuus C:lle. Esitetyn selvityksen mukaan A:lla ei enää kuollessaan ollut omaisuutta lainkaan Ruotsissa. Näin ollen A:n omaisuus menisi testamentin mukaan kokonaan C:lle.

22. B:n ja I:n, J:n ja K:n kertoman mukaan A on kertonut heille testamentista sairaalassa ollessaan. D:n, H:n ja G:n kertoman mukaan A:n terveys oli sairaalassa heikentynyt kuitenkin niin, että esimerkiksi hänen ilmaisukykynsä oli tullut hyvin puutteelliseksi. Ainakin J:lle A on maininnut nimenomaan B:n hyväksi olevasta testamentista, vaikka B ei edellä todetuin tavoin sen perusteella tulisi saamaan omaisuutta. Nämä seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo A:n tahdon testamentin suhteen jääneen siinä määrin epämääräiseksi, ettei voida päätellä, että A:n tahto hänen hävittäessään vuoden 2002 testamentin olisi ollut saattaa vuoden 1983 testamentti uudelleen voimaan.

23. Näin ollen Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että tallella ollut vuonna 1983 laadittu testamentti olisi tullut noudatettavaksi A:n hävitettyä vuonna 2002 tekemänsä testamentin.

Hovioikeuden tuomiosta käräjäoikeuden tuomioon tyytyneiden osalta

24. Riita-asiassa tuomioistuimen antama tuomio sitoo yleensä vain kantajia ja vastaajaksi haastettuja eli asianosaisia. Tuomioistuin ei myöskään yleensä saa ottaa tutkittavaksi käsiteltävänään olevaa asiaa muiden kuin asianosaisten osalta. Hovioikeus ei saa myöskään muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua niiden asianosaisten osalta, jotka ovat tyytyneet käräjäoikeuden tuomioon ja joiden osalta ei ole haettu muutosta. Näistä prosessuaalisista pääsäännöistä voidaan joutua poikkeamaan, kun asianosaisen ja kolmannen henkilön välillä vallitsee niin sanottu välttämätön prosessinyhteys. Tällainen tilanne on käsillä silloin, kun asianosainen ja kolmas henkilö voivat ainoastaan yhdessä tulla oikeutetuiksi tai velvoitetuiksi asiassa. Asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeuden ratkaisu vaikuttanut myös niiden perillisten hyväksi, jotka ovat tyytyneet käräjäoikeuden tuomioon, jossa testamentin oli katsottu olevan voimassa.

25. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että testamentin moitekanteen johdosta annettu tuomio, jolla testamentti julistetaan pätemättömäksi, vaikuttaa ainoastaan kannetta ajaneiden hyväksi. Ennen 1.3.1954 voimaan tullutta lakia (558/1953) vuoden 1734 perintökaaren muuttamisesta myös testamentin peruuttamiskannetta pidettiin oikeuskäytännössä testamentin moitekanteena (ks. esim. KKO 1949 II 246). Peruutetuksi katsottu testamentti onkin oikeuskäytännössä yleensä julistettu tehottomaksi vain niiden perillisten osalta, jotka ovat oikeudenkäynnissä vaatineet testamentin katsomista tehottomaksi (ks. esim. KKO 1941 II 60 ja 61, KKO 1948 II 459 sekä KKO 1955 II 114). Korkein oikeus ei ole mainitun lainmuutoksen jälkeen antanut ennakkoratkaisua, jolla oikeuskäytäntöä olisi tältä osin tarkoitettu muuttaa. Perinnönjaon moitteenkaan osalta kuolinpesän osakkaiden välillä ei ole yleensä katsottu olevan välttämätöntä prosessinyhteyttä (ks. KKO 1974 II 21).

26. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole hovioikeudessa muutosta hakeneiden ja siihen tyytyneiden käräjäoikeudessa samaa asianosaistahoa edustaneiden kesken sanotunlaista välttämätöntä prosessinyhteyttä. Hovioikeus ei olisi saanut ottaa asiaa tutkittavakseen käräjäoikeuden tuomioon tyytyneiden osalta eikä siten myöskään vapauttaa heitä käräjäoikeuden tuomitsemista oikeudenkäyntikulujen ja oikeusapulain nojalla valtion varoista maksettujen kustannusten korvausvelvollisuudesta eikä velvoittaa C:tä ja B:tä suorittamaan oikeudenkäyntikulujen korvausta heille.

Oikeudenkäyntikulut

27. C ja B eivät siten ole velvollisia suorittamaan hovioikeuden tuomitsemaa oikeudenkäyntikulujen korvausta kuultaville. Kuultavat puolestaan ovat velvolliset suorittamaan omaa osuuttaan vastaavan määrän käräjäoikeudessa B:lle maksettaviksi tuomituista oikeudenkäyntikulujen korvauksista korkoineen sekä valtiolle C:n osalta oikeusapulain nojalla maksettaviksi määrätyistä kustannuksista. C ja B häviävät E:tä, D:tä ja F:ää vastaan ajamansa kanteen ja ovat siten velvolliset korvaamaan E:lle, D:lle ja F:lle käräjäoikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut korkoineen sekä hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa D:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut korkoineen sekä E:n ja F:n osalta valtiolle sen varoista oikeusapulain nojalla maksetut kustannukset korkoineen. E:n, D:n ja F:n sekä heidän myötäpuolinaan käräjäoikeudessa olleiden kuultavien keskinäinen osuus käräjäoikeudessa esitetyistä korvausvaatimuksista ja tuomituista korvauksista määräytyy heidän avustajinaan toimineiden asianajajien ilmoitusten mukaisesti pääluvun mukaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio poistetaan siltä osin kuin hovioikeus on tutkinut asian käräjäoikeuden tuomioon tyytyneiden L:n, M:n sekä N:n, O:n, P:n, Q:n ja R:n osalta. Käräjäoikeuden tuomio jää heidän osaltaan pysyväksi siten, että heidän on yhteisvastuullisesti suoritettava B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 5 008,71 euroa ja asianosaiskuluista 721 euroa, molemmat määrät käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen, sekä valtiolle korvaukseksi C:lle myönnetyn oikeusavun johdosta oikeusapulain nojalla suoritetuista kustannuksista 3 306,09 euroa.

C ja B vapautetaan hovioikeuden tuomitsemasta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta L:lle, M:lle sekä N:lle, O:lle, P:lle, Q:lle ja R:lle. C:n ja B:n E:lle, D:lle ja F:lle suoritettavaksi oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi jää käräjäoikeuden osalta 2 196,30 euroa, mille määrälle on maksettava hovioikeuden tuomitsema viivästyskorko.

Kanne hylätään E:n, D:n ja F:n osalta. A:n 2.12.1983 tekemä testamentti on siten tehoton siltä osin kuin se loukkaa E:n, D:n ja F:n oikeutta jäämistöön.

Hovioikeuden tuomio jää pysyväksiD:lle maksettavaksi tuomitun oikeudenkäyntikulujen korvauksen, avustajan palkkioiden, C:n ja B:n valtiolle maksettavaksi tuomitun korvauksen osalta sekä siltä osin kuin E, D ja F on vapautettu käräjäoikeuden tuomitsemasta oikeudenkäynti- ja asianosaiskulujen korvausvelvollisuudesta B:lle ja korvausvelvollisuudesta valtiolle ja B:n vaatimus oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hovioikeudessa on hylätty.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Timo Esko ja Pekka Koponen. Esittelijä Mika Huovila.